Elämme aikoja, jolloin elämä maapallolla on uhattuna enemmän kuin koskaan aikaisemmin – varsinkin monien eläinlajien suhteen. Ihminen on kautta aikojen tappanut lajeja sukupuuttoon asti, mutta viimeisten 100 vuoden aikana tilanne on tullut todella pahaksi, kun ottaa huomioon, miten esimerkiksi perinnöllisyystiede on mennyt eteenpäin; ihmisellä olisi mahdollisuus pelastaa eläimiä paremmin kuin milloinkaan ennen, ja silti sukupuutto uhkaa monia eläimiä. Voidaankin siis sanoa, että tämän viimeisimmän suuren sukupuuttoaallon on aloittanut ihmiskunta omalla toiminnallaan.

Monet lajit ovat erityisen herkkiä nimenomaan ihmisen aikaansaamille muutoksille niiden elinympäristössä ja elintilassa. Esimerkiksi tropiikissa kuolee eläinlajeja valtavasti juuri sademetsien tuhoamisen takia. Ilmastonmuutos yleensäkin on suunnaton uhka eliölajeille. Vakavan ilmastonmuutoksen pelätäänkin tuovan tullessaan suorastaan rajun sukupuuttoaallon. Eivätkä edes meret ole immuuneja tälle ilmiölle; ilmastonmuutos vaikuttaa myös veden ja merien lämpötilaan, ja jo muutaman asteen lämpötilanvaihtelut voivat tappaa esimerkiksi koralleja. Onko siis mitään tehtävissä? Ja onko jotain jo tehty?

Mitä on tehtävissä?

Ehkä ensimmäistä kertaa ihmiskunnan historiassa ymmärrämme sen, että oma toimintamme vaikuttaa maapalloon ja sen lajeihin merkittävästi – ja myös sen että tilanne on jo kriittinen. Jos ajatellaan sitä, että maapallon tutkituista lajeista jo yli 27000 voidaan luokitella uhanalaisiksi ja määrä kasvaa koko ajan hälyttävästi, voidaan sanoa, että aikaa ei ole hukattavaksi vaan toimiin on ryhdyttävä saman tien. Ihmisen toiminta on avainasia! Eräs tärkeä asia on luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen. Mikä sitten on tämä monimuotoisuus? Sillä tarkoitetaan maapallon kaikkien lajien ja eliöyhteisöjen kirjoa ja monipuolisuutta. Joka ikisellä lajilla on oma erityinen tehtävänsä luonnossa ja ravintoketjussa. Esimerkiksi joidenkin petoeläinlajien katoaminen voi sekoittaa ekosysteemin täysin – ja seuraukset voivat olla odottamattomia myös ihmiselle. Siksi luonnon monimuotoisuuden suojeleminen on elintärkeää ihmisenkin terveyden ja hyvinvoinnin säilymisen kannalta.

sukupuuttoon vaara

Mitä tehdä? Yksi merkittävä uhka lajeille on se, että niiden luonnonvaraiset elinympäristöt katoavat ja se johtuu taas nykyisestä ruoantuotannostamme ja maatalouden ratkaisuista. Esimerkiksi jos sademetsiä ja muita elinympäristöjä raivataan ja tuhotaan siksi että tilalle voidaan tehdä soija- ja palmuöljyviljelmiä, luonto köyhtyy väistämättä. Ihmisen ahneus kaupallisen kehityksen ja energiantuotannon lisäämisen suhteen ovat myös eräs uhka. Eikä voida unohtaa myöskään sellaisia asioita kuin ylikalastus tai salametsästys, jotka ovat vaikuttaneet useiden lajien kantojen hälyttävään vähenemiseen. Joten nämä edellä mainitut asiat ovat sellaisia, joihin pitää puuttua hyvinkin nopeasti. WWF:n, YK:n, EU:n ja myös Suomen kunnianhimoinen tavoite oli ja on saada luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen oleellisesti pysähtymään vuoteen 2020 mennessä – siis ensi vuoteen mennessä. Aika on todella tiukalla! Siksi muun muassa WWF tekee valtavasti konkreettista työtä voidakseen vaikuttaa poliittisiin päätöksiin vaatimalla valtioilta tiukempia toimia asioiden viemiseksi eteenpäin.

Jokainen meistä yksilöistä voimme tehdä voitavamme myös. Täällä Suomessa luonnon monimuotoisuutta pyritään suojelemaan erityisesti metsien, Itämeren, arktisen alueen ja sisävesiemme uhanalaisten lajien osalta. Suomessa esimerkiksi Saimaan norppa on erittäin uhanalainen laji. Me voimme jokainen miettiä kulutustamme ja ruokavalintojamme, niin että se ruoka minkä valitsemme, olisi mahdollisimman kestävästi ja ympäristöystävällisesti tuotettua. Maailmanlaajuisesti ajatellen tärkeimpiä ekosysteemejä ovat esimerkiksi sademetsät, Iso valliriutta, arktiset alueet ja Himalajan alue. Kun pyrimme suojelemaan jotain tiettyä näille alueille tyypillistä lajia, kuten tiikeriä tai jääkarhua, suojelemme silloin myös lukuisia muita lajeja ja koko niiden elinympäristöä. Tämä tietysti tarkoittaa sitä, että kaikkien ihmisten ympäri maailmaa tulisi alkaa miettiä omia valintojaan ja mahdollisuuksiaan tehdä jotakin. Haluammehan vielä, että lapsenlapsemme näkevät okapin, Amurin tiikerin, nenäapinan, aromerikotkan ja harmaapapukaijan? Jos haluamme, töihin on syytä ryhtyä ennen kuin viimeinen sammuttaa valot kauniilta maapalloltamme!

Close
Menu
Sosiaaliset profiilit