Kalliokiipeily on liikuntamuoto, joka tuo harrastajalleen upeita, kokonaisvaltaisia kokemuksia. Laji haastaa kehon aivan eri lailla kuin mikään muu liikunnan muoto. Pystysuorilla tai sisäänpäin kallistuneilla seinillä ja kallioilla lihasten kestävyyttä ja voimaa päästään punnitsemaan aivan uusissa ulottuvuuksissa.

Lisäksi kalliokiipeilyn harrastaminen vie usein kiipeilijän kauniin luonnon keskelle. Jylhät maisemat levittäytyvät ympärille ja ainut ääni ympäristössä on veren kohina pään sisällä sekä putoilevien pikkukivien ropina. Jokainen lihas kehossa on keskittynyt suorittamaan omaa tehtäväänsä. Jalkojen alle jäävä pudotus saa vatsanpohjan kutiamaan ja adrenaliinin virtaamaan. Kalliokiipeily tarjoaa parhaimmillaan todella vahvoja ja mieleenpainuvia elämyksiä.

Lajin eri muodot

Kalliokiipeilyn ensimmäisiä muotoja nähtiin jo esihistoriallisilla ajoilla. Tuolloin tosin kalliokiipeily oli vain luonnollinen keino siirtymiseen paikasta toiseen, ei liikuntalaji. Vasta 1940-luvun jälkeen kalliokiipeily alkoi kehittymään omaksi urheilulajikseen.

Sittemmin laji on jakautunut useisiin eri suuntauksiin. Kaikkein vanhinta muotoa, eli kiipeilyä ilman köysiä ja varmistuksia, kutsutaan boulderoinniksi. Yleensä boulderointia harrastetaan vain suhteellisen matalilla kallioilla, maksimissaan 5-6 metrin korkeudella.

Urheilukiipeilyä harrastetaan aina pareittain. Toinen hoitaa varmistajan roolin, kun toinen kiipeää. Kiivettävät reitit ovat suunniteltu etukäteen. Reitin varrelta löytyy säännöllisin välimatkoin kallioon tai seinään pultattua porahakoja. Kiipeilijä kiinnittää seinällä edetessään erikoisvalmisteisten klipsien avulla mukanansa vetämää köyttä porahakoihin. Maassa odottava pari syöttää kiipeilijän etenemistahdin mukaan köyttä varmistuslaitteen kautta kiipeilijälle.

Trationaalista kiipeilyä kutsutaan trädikiipeilyksi. Siinä kalliokiipeilijä varmistaa etenemistään käyttäen hyväkseen kallion halkeamia ja koloja. Suurin ero urheilukiipeilyyn on se, että varmistuspultteja ei ole kiinnitetty reitille valmiiksi. Kiipeilijä iskee varmistuspultit kiinni, ja poistaa ne sitten edetessään seinällä. Trädikiipeily on todella hidasta ja raskasta, sillä normaalin voimanponnistuksen lisäksi kiipeilijällä on kannettavanaan varmistusvälineiden paino.

Teknisessä kiipeilyssä kiipeilijä käyttää erilaisia välineitä, jotka pystyvät kannattelemaan koko kehon painoa seinällä. Näihin välineisiin kuuluvat muun muassa köydet, sulkurenkaat, kiipeilytikkaat ja vasarat.

Jääkiipeily on nimensä mukaisesti talvilaji. Sitä harrastetaan esimerkiksi jäätyneillä vesiputouksilla. Kiipeilijä nousee jäätynyttä pintaa käyttäen apunaan köysien ja varmistusten lisäksi jäähakkuja ja -rautoja. Kiipeilyä, joka yhdistää jääpinnan sekä kivipinnan, kutsutaan mixtakiipeilyksi.

Kiipeilyä voi harrastaa myös sisätiloissa. Sitä varten on rakennettu kiipeilyhalleja, jotka tarjoavat harrastajien käyttöön eri tasoisia kiipeilyreittejä niin varmistusten kanssa kuin ilmankin. Sisällä tapahtuvaa kiipeilyä kutsutaan seinäkiipeilyksi.

Kalliokiipeilijän turvallisuus ja varusteet

Kalliokiipeily on odotusten vastaisesti verrannollisesti turvallinen laji – sen harrastajille sattuu vain vähän onnettomuuksia. Tähän vaikuttaa varmasti se, että läsnäolevat riskit opetellaan alusta saakka tiedostamaan ja ennakoimaan.

Yleensä onnettumuudet johtuvat kiipeilijän tekemistä virheistä. Lajiin liittyvät korkeat pudotukset voivat tehdä virheistä kohtalokkaita, joten on ensisijaisen tärkeää noudattaa äärimmäistä huolellisuutta varusteiden tarkastuksessa ja suorituksen aikana. Kiipeilyreissuun ei kannata koskaan lähteä yksin.

Turvallisen suorituksen takaamiseksi oikeanlainen välineistö on oleellinen. Kiipeilijän pukeutumisessa tärkein osa ovat kengät. Kiipeilykengät ovat valmistettu yleensä nahasta tai keinonahasta, ja niiden pohja on pitävää kumia. Eri lajimuodoille on saatavilla erilaisia kenkämalleja. Olennaista on kuitenkin pohja hyvä pito.

Kiipeilykypärä suojaa päätä tipahtelevilta kiviltä ja muilta iskuilta. Kypärän käyttö on vahvasti suositeltavaa, sillä putoilevat kivet ovat selvästi läsnäoleva riski kiipeilijälle. Käsien pidon parantamiseen käytetään magnesiumkarbonaattijauhetta, valkoista pulveria, joka kulkee kiipeilijän mukana valjaisiin kiinnitettävässä pussissa.

Turvallisuuden kannalta tärkeitä varusteita ovat istumavaljaat ja varmistuslaitteet. Seinälle kiipeävä pukee ylleen istumavaljaat, ja maahan jäävä pari varmistusvaljaat. Tämän systeemin avulla mahdollinen putoaminen saadaan pysäytettyä, ja iskuvoima kohdistettua varmistajan valjaisiin.

Kiipeilyköyden valinnassa ei kannata pihistellä. Sen tulee olla kevyt ja kestävä. Malleja on erilaisia, osa joustavia ja osa joustamattomia. Köyttä valitessa tulee aina tarkistaa sen murtolujuus, eli voima, jonka alla köysi pettää.

Muita varusteita ovat erilaiset kiilat, klipsit ja köyden jatkosat. Apuvälineinä voidaan käyttää myös hakkuja ja rautoja.

Close
Menu
Sosiaaliset profiilit